KYMI SINFONIETTA KONSERTOI VIHDOIN KONSERTTISALEISSA RAJATULLE YLEISÖMÄÄRÄLLE KUULIJOIDEN TURVALLISUUS HUOMIOIDEN – LIPUT KOLMEEN ENSIMMÄISEEN KONSERTTIIN TULEVAT MYYNTIIN 11.8.

06.08.2021

TIEDOTE 6.8.2021

Kymenlaakson alue siirtyi juuri koronaviruksen leviämisvaiheeseen. Etelä-Suomen aluehallintoviraston perjantaina 6.8. tekemän päätöksen mukaan Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella voidaan kuitenkin edelleen järjestää yleisötapahtumia sisä- ja ulkotiloissa  tarkasti määriteltyjä koronarajoituksia noudattaen. Tämä merkitsee sitä, että Kymi Sinfonietta pääsee aloittamaan syyskauden rajatulle yleisömäärälle Kotkassa ja Kouvolassa elokuun puolivälissä.   Yleisön ja esiintyjien turvallisuus huomioidaan erityisin turvajärjestelyin. Odotus onkin ollut pitkä, sillä orkesteri on esiintynyt elävälle yleisölle viimeksi marraskuussa 2020. Kolmen ensimmäisen konsertin (syyskauden avajaiskonsertti, Kymijoen Lohisoitto -festivaalin konsertti ja Tähtipianistin matkassa -konsertti) liput tulevat myyntiin keskiviikkona 11.8. klo 10.

Uudet koronarajoitukset (mm. turvavälit) huomioiden konserttisaleihin pystytään ottamaan alle sata kuulijaa.  Katsomojärjestelyissä on huomioitu kahden metrin turvavälit. Osa konserteista kuullaan kahdesti konsertti-illan aikana, eli klo 17 ja 20. Tämä takaa sen, että mahdollisimman moni pääsee elävän musiikin äärelle. Ensisijaisena tavoitteena on, että kuulijat pääsevät nauttimaan elävästä musiikista turvallisin mielin ja mm. turvavälit on mahdollista pitää koko konserttivierailun ajan. Tiloja siivotaan tehostetusti tilaisuuksia varten.

Kymi Sinfoniettan syyskausi käynnistyy keskiviikkona 18.8. Kotkan konserttitalolla ja torstaina 19.8. Kuusankoskitalolla viehkeällä ”Zarzuela!”-konsertilla, jossa kurkistetaan espanjalaiseen musiikkiperinteeseen: Zarzuelaksi kutsutaan kansanomaista espanjalaista musiikkiteatteria, johon kuuluu niin oopperan tyyliin laulettuja romansseja kuin kansanmusiikkiakin.
Illan kapellimestari ja ohjelman kokoaja Dimas Ruiz Santos kuuluu Kymi Sinfoniettan monitaitoiseen soittajistoon, ja on orkesterin ykkösoboisti, sekä kuoronjohtaja ja kapellimestari. Laulusolistina on sopraano Johanna Isokoski. Konsertin juontaa orkesterin toimitusjohtaja Riikka Luostarinen. Konsertti kuullaan molempina päivinä kahteen otteeseen, eli klo 17 ja 20.

Kymi Sinfonietta on mukana Kymijoen Lohisoitto -festivaalin ”toisessa aallossa”, joka rantautuu Kotkaan elokuun lopussa - festivaali järjestetään tänä vuonna useassa eri vaiheessa koronavirustilanne huomioiden. ”Ruotsinsalmen meritaistelut” -konsertti kuullaan perjantaina 27.8. klo 19 Kotkan konserttitalolla. Tätä hetkeä on odotettu pitkään, sillä tämä upea konserttikokonaisuus oli tarkoitus kuulla alun perin jo kesäkuussa 2020, jolloin vietettiin Ruotsinsalmi-teemavuotta. Lohisoitto-festivaali halusi yhdessä Kymi Sinfoniettan kanssa olla rikastuttamassa teemakokonaisuutta tilaamalla kapellimestari-säveltäjä Atso Almilalta aivan uuden aiheeseen liittyvän sävellyksen ”Sodan soutumies”. Teoksessa sytytetään henkiin Antti-nimisen sotilaan koskettava tarina, joka kytkeytyy Svjatoi Nikolai aluksen kohtaloon, yhteen Ruotsinsalmen meritaisteluiden tunnetuimpiin tragedioihin. Almilan luoman kiehtovan tarun kertojana on baritoni Markus Nieminen.

Kymi Sinfoniettan taiteellisen johtajan, Olari Eltsin sinfoniakauden avauksessa keskiviikkona 1.9. Kotkan konserttitalolla ja torstaina 2.9. Kuusankoskitalolla solistivieraana on maailmankuulu pianisti Alexander Melnikov. Venäjällä syntynyt, ja nykyisin Saksassa asuva Melnikov opiskeli aikanaan Moskovassa legendaarisen Lev Naumovin oppilaana ja niitti menestystä arvostetuimmissa kansainvälisissä pianokilpailuissa.

Konsertteihin tullaan myymään vain paikkanumeroituja kertalippuja, vallitsevan tilanteen vuoksi kausikorttien myyminen ei ole mahdollista. Samaan seurueeseen kuuluvat kaksi henkilöä (esim. pariskunnat) voivat ostaa vierekkäiset paikat, mutta muutoin etäisyys toiseen kuulijaan on noin 2 metriä konserttisalissa. Konserttisalit jaetaan katsomolohkoihin ja konsertteihin pääsy tapahtuu porrastetusti koronaturvallisuus huomioiden ja ruuhkia välttäen. Kasvomaskeja tulisi käyttää aina kun se on mahdollista konserttitalojen ovilta lähtien. Orkesteri tulee julkaisemaan täsmälliset turvallisuusohjeet yleisöä varten mm. www-sivuillaan.

Syyskauden kolmen ensimmäisen konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 11.8. klo 10. Orkesteri toivoo, että mahdollisimman moni asiakas ostaisi lippunsa Ticketmaster-verkkopalvelun kautta. Tarvittaessa lipun voi lunastaa orkesteritoimistosta (Kotkankatu 7, Kotka, puh. 05 234 4891), Kuusankoskitalon ja Manskin (auki poikkeuksellisesti keskiviikkona 11.8., muina viikkoina tiistaisin osoitteessa Kauppalankatu 6-8, Kouvola) ennakkomyyntipaikoista sekä konserttitalojen lipunmyyntitiskiltä ennen konserttia. Suosittelemme korttimaksua käteisen sijaan. Ennakkomyyntipaikoissa tulee noudattaa turvavälejä ja hyvää käsi- ja yskimishygieniaa.

Yleisön turvallisuusohjeet julkaistaan osoitteessa www.kymisinfonietta.fi.

 

Lisätietoja:

Riikka Luostarinen, toimitusjohtaja, puh. 050 570 6866, riikka.luostarinen@kymisinfonietta.fi