KYMI SINFONIETTA ILAHDUTTAA TÄLLÄ VIIKOLLA MUSIIKKIA JA TALVIMAISEMAA YHDISTELEVÄLLÄ ”THULEN ÄÄNIÄ” -VERKKOKONSERTILLA JA LOUNASKONSERTILLA

08.03.2021

KEVÄÄN JALKAUTUMISKONSERTIT

Kymi Sinfoniettan pienkokoonpanot ovat normaalioloissa vierailleet vuosittain kymmenissä Kymenlaakson alueen hoivakodeissa, palvelukeskuksissa, päiväkodeissa ja kouluissa tavoittaen tuhansia vanhuksia, lapsia ja nuoria. Orkesterin jalkautumistoiminta on ollut valtakunnallisestikin tarkasteltuna poikkeuksellisen laajaa ja konsertit ovat olleet todella toivottuja. Korona-aikana orkesteri on aktiivisesti ideoinut uusia keinoja näiden ryhmien tavoittamiseksi, ja toteuttanut lukuisia lapsille ja nuorille sekä seniori-ikäisille kohdennettuja etäkonsertteja mm. Lapsen oikeuksien viikolla ja vanhustenviikolla.

Tänä keväänä orkesterin pienryhmät jalkautuvat jälleen etäyhteyksin useamman konsertin välityksellä päiväkoteihin, kouluihin ja hoivakoteihin – aivan uutena aluevaltauksena on lounaskonsertti, joka kuullaan keskiviikkona 10.3. suorana verkossa. Jalkautumisetäkonsertteja varten orkesterista on muodostettu yhdeksän pienryhmää, jotka ovat koonneet kullekin kohderyhmälle sopivaa musiikkimateriaalia sekä sovittaneet ja harjoittaneet videoitavan ohjelman juontoineen ja esittelyineen. Videoita on kuvattu helmikuun puolella ja tällä viikolla, ja ne lähetetään kohderyhmille kevään aikana.

Uutuutena suorana striimattava lounaskonsertti ke 10.3. klo 12

Ylihuomenna, keskiviikkona 10.3. voi lounaaksi nautiskella ravitsevan ruuan ohella myös virkistävää klassista. Kymi Sinfoniettan jousikvintetin lounaskonsertti striimataan suorana verkossa klo 12 alkaen. Konsertin pääsee kuulemaan osoitteessa https://vimeo.com/518012910. Esityksestä vastavat viulistit Sergei Tiutiunik ja Linda Fogelsone, alttoviulisti Valerijs Avramenko, sellisti Janne Mustikkaniemi ja kontrabasisti Johannes Raikas. Ohjelmassa on ihastuttavia ja keväisiä teoksia Bachilta, Mozartilta, Griegiltä, Tšaikovskilta, Ravelilta ja Kerniltä.

THULEN ÄÄNIÄ -VERKKOKONSERTTI TORSTAINA 11.3. KLO 19 – LUMOAVAA MUSIIKKIA JA TALVIMAISEMAA

Kymi Sinfoniettan verkkokonserttien sarja jatkuu tämän viikon torstaina 11.3. klo 19 ”Thulen ääniä” -konsertilla. Orkesterin taiteellisen neuvonantajan, kapellimestari Olari Eltsin johtaman verkkokonsertin pääosin virolais-suomalainen ohjelma uppoaa syvälle sieluun. Hiljaisuudesta ja seesteisyydestä kumpuava musiikki ja upea talvimaisemakuvitus vievät ihmisyyden syvimpien ajatusten ja luontoyhteyden äärelle. Konsertin keskiössä on harppu, jossa taidokkaana solistina on Suomen Kansallioopperan äänenjohtaja Stefania Saglietti, ja säveltäjäniminä suomalaisen ja virolaisen musiikin ”jättiläisiä”.

Yhdeltä aikamme eniten esityltä säveltäjältä, virolaiselta Arvo Pärtiltä kuullaan Festina lente, jossa kolme instrumenttiryhmää soittaa samaa melodiaa kolmella eri nopeudella - aivan kuin tuleva ja mennyt kohtaisivat samassa ajassa. Einojuhani Rautavaaran Balladi on täynnä yliluonnollista arvoituksellisuutta ja virolaissäveltäjä Tõnu Kõrvitsin elegiat kumpuavat suoraan virolaisesta luonnonmaisemasta ja kansanmusiikista. Oman kansallissäveltäjämme Sibeliuksen 20-luvun Suite caractéristique taikoo viattoman kevyttä ja tanssillista tunnelmaa. Konsertissa kuullaan myös brittisäveltäjä Erward Elgarin herkkä Sospiri. Tämän kaiken kruunaa upea talvinen luonto hienoissa kymenlaaksolaisissa maisemakuvissa. Maisemakuvaukset on toteutettu yhteistyössä Kotkan kaupungin kanssa. Ohjauksesta, kuvauksesta ja leikkauksesta vastaa Perttu Inkilä.