Gramophone-lehdessä ja BBC Music Magazinessa levylle viisi tähteä!
Kymi Sinfoniettan, kapellimestari Olari Eltsin, viulisti Elina Vähälän ja sellisti Jonathan Roozemanin levy kansainväliselle BIS-levymerkille ilmestyi helmikuun alussa. Äänite sisältää yhden aikamme suurimman suomalaissäveltäjän Kalevi Ahon kaksi konserttoa, viulukonserton ja sellokonserton, molemmat nro 2. Levy on saanut erittäin loistavan vastaanoton eri tiedotusvälineissä ja julkaisuissa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Viimeisimpänä vuorossa ovat olleet maailman arvostetuimpiin lukeutuvat klassisen musiikin julkaisut Gramophone-lehti ja BBC Music Magazine.
Viiden tähden arvio BBC Music Magazinelta
Kymi Sinfoniettan uusi levy BIS-levymerkille on saanut kansainvälistä huomiota aivan hiljattain. Ensinnäkin se noteerattiin Gramophone-lehden toukokuun numerossa, jossa se sai kiittävän arvion ja maininnan siitä, että Kalevi Ahon musiikin ihailijoiden ja uusien ystävien ei kannata epäröidä levyyn tutustumista. Orkesterin saavutti myös äskettäin tieto, että maailman myydyin klassisen musiikin lehti BBC Music Magazine antoi levylle sekä esityksen osalta että levytysteknisesti viisi tähteä.
Ilmestymisensä jälkeen levy on aikaisemmin arvioitu myös Helsingin Sanomissa (8.4.2023), jossa se sai neljän tähden arvion kriitikko Jukka Isopurolta, Rondo Classic -leh-den maaliskuun ja huhtikuun numeroissa (Antti Häyrynen), YLE:n Uudet levyt -ohjelmassa (Kare Eskola) sekä mm. Art Music Lounge -verkkojulkaisussa. Lisäksi levy on valittu Rondo CD:ksi, joka lähetetään niille Rondo Classic -lehden lukijoille, jotka ovat tilanneet kyseisen levypaketin lehden normaalin tilauksen kylkiäisenä. Tämä kokonaisuus koostuu kuudesta hyväksi havaitusta uudesta levystä, ja nyt valinta kohdistui siis Kymi Sinfoniettan uuteen äänitteeseen.
Kymi Sinfoniettan ja Kalevi Ahon pitkäaikainen yhteistyö –
Ahon uusi konsertto orkesterille ja Kymijoen Lohisoitolle saa kantaesityksensä kesäkuussa
Levystä on kiirinyt positiivista palautetta myös ammattilaispiireistä ja yleisön taholta. Sen keskiössä on Kymi Sinfoniettan, säveltäjä Kalevi Ahon ja kapellimestari Olari Eltsin pitkäaikainen yhteistyö, upeat solistit, BIS-levy-yhtiön ammattitaito sekä Ahon sävellystyön saama kasvava kansainvälinen arvostus ja huomio. Aho on toiminut vuodesta 2003 lähtien Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun tuomariston puheenjohtajana, ja tutustunut tätä kautta Kymi Sinfoniettaan syvällisesti. Yhteistyö myös jatkuu: Ahon uusi konsertto Kymi Sinfoniettalle ja Kymijoen Lohisoitolle saa maailman kantaesityksensä keskiviikkona 7.6. festivaalin avajaiskonsertissa. Aho toimii myös käynnissä olevan V Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun juryn puheenjohtajana.
Levyjä on saatavilla levy-yhtiön verkkokaupasta (www.bis.se), Naxosdirect-verkkokaupasta, hyvin varustetuista levykaupoista sekä Kymi Sinfoniettan orkesteritoimistosta. Levyjä on myynnissä myös orkesterin konserteissa. Levyn jakelusta Suomessa vastaa Oy Fg-Naxos Ab. Lisätietoja myös: www.kymisinfonietta.fi
Seuraavassa kooste levyä koskevista arvioista sisältäen orkesteria koskevia sitaatteja:
- Levy sai neljän tähden arvion 8.4.2023 ilmestyneessä Helsingin Sanomissa, arvioijana oli Jukka Isopuro:
”Olari Eltsin johtama Kymi Sinfonietta on hieno kumppani kummallekin solistille.”
(Jukka Isopuro, Helsingin Sanomat/Kulttuuri 8.4.2023)
- Rondo Classic -lehdessä oli arvio levystä maaliskuun ja huhtikuun numeroissa ja se valittiin myös Rondo CD:ksi:
”Yhtä saumatonta ja ilmiömäistä on myös Olari Eltsin johtaman Kymi Sinfoniettan soitto, jonka Bis:n monikanavaäänitys tarjoilee alttiina, mehevänä ja sooloissaan yksilöllisenä.”
(Antti Häyrynen, Rondo Classic, 3/2023 ja 4/2023)
- Toimittaja Kare Eskola arvioi levyn YLE:n Uudet levyt -ohjelmassa 4.2.2023:
”Olari Eltsin johtamalla Kymi Sinfoniettalla ei ehkä ole yhtä paljon Aho-kokemusta kuin vaikkapa Sinfonia Lahdella, mutta hienosti porukka toteuttaa Ahon hienopiirteiset värit ja intensiiviset nostatukset.”
(Kare Eskola, YLE, Uudet levyt -ohjelma 4.2.2023)
- Levy sai loistavan arvion myös Art Music Loungessa:
”Still, this is an excellent release. No Aho admirer would want to be without it.”