KYMI SINFONIETTAN MUSIIKKIVIDEOIDEN VÄLITYKSELLÄ TAPAHTUVA YLEISÖTYÖTOIMINTA SAA JATKOA JENNI VARTIAISEN KANSSA – UUSI MUSIIKKIVIDEO ”LANKA” JULKAISTAAN 16.5.
Kotkan ja Kouvolan yhteinen orkesteri Kymi Sinfonietta on vuosien varrella tehnyt aktiivisesti yleisötyötä mielenterveysteemaisten musiikkivideoiden välityksellä sosiaalisessa mediassa. Näitä videoita on toteutettu vuodesta 2020; vuodesta 2021 lähtien niissä on yhdistetty orkesterin, tunnettujen artistien kuten Samu Haberin, Pete Parkkosen ja Ida Elinan ja yhteistyökumppaneiden voimat. Tänä vuonna orkesteri tekee yhteistyötä laulaja Jenni Vartiaisen, paikallisten nuorten ja yhteistyökumppaneiden kanssa musiikkivideolla, jolla esitetään Vartiaisen Lanka-niminen kappale (tekijät: Jenni Vartiainen, Jukka Immonen & Tiina Vainikainen). Video julkaistaan orkesterin sosiaalisen median kanavissa perjantaina 16.5. Se on syntynyt ammattilaisten ja nuorten välisenä tiiviinä yhteistyönä. Sovituksen kappaleesta on tehnyt konserttimestarimme Raymond Cox.
Lanka-kappaleen ympärille syntynyt projekti sai alkunsa syksyllä 2024. Uudelle musiikkivideolle oli etsitty ideoita jo pidemmän aikaa. Edellinen, vuonna 2023 Samu Haberin kanssa toteutettu video oli saavuttanut laajaa huomiota ja tämän innoittamana siirryttiin kohti seuraavan projektin suunnittelua. Mukaan yhteistyöhön lähtivät Kotkan kaupunginteatteri, Kotkan seudun musiikkiopisto sekä Kotkan lyseon ja Karhulan lukion opettajat Teemu Seppälä, Sofia Tarkkanen ja Tuomas Hovi. Hankkeen osarahoittajana toimii Taiteen edistämiskeskus. Rahoituksen myös tähän osioon haki Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelut. Lisäksi pitkäaikaisena yhteistyökumppanina on ollut MIELI Kotkan seudun mielenterveys ry.
Lanka-musiikkivideo toteutettiin alusta lähtien tiiviissä yhteistyössä Kotkan lyseon ja Karhulan lukion oppilaiden kanssa, nuoret esiintyvät videolla yhdessä Vartiaisen kanssa. Lukiolaisille luotiin syksystä 2024 kevääseen 2025 kestänyt projektiluonteinen kurssi, jossa he opiskelivat käytännönläheisellä ja osallistavalla tavalla musiikkivideoiden tuottamisen koko kaaren ulottuen käsikirjoittamisesta, laulamisesta ja ilmaisullisista taidoista maskeeraamiseen, valaistukseen ja kuvaamiseen. Projekti huipentui Lanka-musiikkivideon kuvaamiseen keväällä 2025. Mukana on ollut yhteensä noin 50 nuorta, joiden kädenjälki näkyy videolla. Kymi Sinfoniettan muusikoiden rinnalla videolla soittaa Kotkan seudun musiikkiopiston opiskelijoita sekä musiikinopettaja Teemu Seppälä ja Jenni Vartiaisen pitkäaikainen rumpali, kotkalaislähtöinen Risto Rikala. Syksyllä 2025 projektiin liittyen julkaistaan vielä lisää nuorten tekemää materiaalia, jonka inspiraationa Lanka-kappale on toiminut.
Projektin tavoitteena on ollut edistää nuorten osallisuutta ja kulttuurihyvinvointia sekä lisätä tietoisuutta yhdenvertaisuudesta ja moninaisuuden hyväksymisestä. On tärkeää tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on – omasta taustasta riippumatta. Projekti jatkaa myös Pete Parkkosen kanssa yhteistyössä aloitettua Puhutaan hyvää -teemaa, joka käsittelee hyvän puhumisen merkitystä vihapuhetta vastaan.
Orkesterille on myönnetty kaksi tärkeää yleisötyötunnustusta vastaavanlaisista musiikkivideoista: Kymi Sinfoniettan musiikkivideoiden välityksellä tapahtuva mielenterveysteemainen toiminta oli vuoden yleisötyöteko 2023 (Horisontti-työryhmän myöntämä palkinto). Helena Värri -yleistötyö-palkinnon kunniamaininnan 2024 se sai samasta yleisötyön mallista keväällä 2024.