Kansainvälinen Uuno Klami -sävellyskilpailu järjestetään viidettä kertaa vuosina 2023–2024. Kansainvälinen Uuno Klami -sävellyskilpailu on vakiinnuttanut asemansa osanottajamäärältään suurimpien sävellyskilpailujen joukossa kansainvälisesti. Kilpailun tuomaristoon kuuluvat sukupolvensa johtaviin säveltäjiin ja musiikkivaikuttajiin lukeutuvat säveltäjät Kalevi Aho (Suomi), Magnus Lindberg (Suomi), Mats Larsson Gothe (Ruotsi) ja Lotta Wennäkoski (Suomi). Tuomaristoon tulee myöhemmässä vaiheessa myös kapellimestari Anna-Maria Helsing, joka johtaa kilpailun finaalikonsertit syyskaudella 2024. Aho ja Lindberg ovat olleet mukana tuomaristossa sävellyskilpailun perustamisesta, eli vuodesta 2003 lähtien, Larsson Gothe ja Wennäkoski ovat uusia jäseniä juryssa. Wennäkoski on toiminut aiemmin Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailun tuomaristossa.
Kilpailuun voivat ottaa osaa kaikki Euroopan Unionin jäsenmaiden, Pohjoismaiden sekä seuraavien maiden kansalaiset (myös pysyvä oleskelulupa hyväksytään): Albania, Andorra, Bosnia-Hertsegovina, Iso-Britannia, Kosovo, Liechtenstein, Makedonia, Moldova, Monaco, Montenegro, San Marino, Serbia, Sveitsi, Ukraina ja Vatikaanivaltio. Kilpailussa ei ole osallistumisikärajaa. Kilpailuteosten tulee olla ennen julkaisemattomia ja esittämättömiä, kestoltaan 15–30 minuuttia. Sävellykset on postitettava kilpailukansliaan viimeistään 4.12.2023. Kilpailussa jaetaan seuraavat palkinnot: 1. palkinto 11 000 euroa, 2. palkinto 9000 euroa ja 3. palkinto 7000 euroa. Tuomaristo voi halutessaan jakaa palkinnot toisinkin.
Jury valitsee keväällä 2024 vähintään kolme, mutta enintään viisi teosta esitettäviksi kilpailun finaalivaiheessa. Aiemmissa Uuno Klami -sävellyskilpailussa upeaa työtä tehnyt Kymi Sinfonietta esittää finaaliin valitut sävellykset kahdessa finaalikonsertissa Kotkassa ja Kouvolassa syyskaudella 2024. Jury tekee päätöksensä lopputuloksesta vasta orkesteriharjoitukset ja finaalikonsertit kuultuaan. Finaaliin valittujen sävellysten tekijät pääsevät tiiviisti mukaan teostensa harjoitusprosessiin ja saavat tätä kautta arvokkaita kansainvälisiä kontakteja ja verkostoja. Monet säveltäjät ovatkin saaneet ratkaisevaa nostetta uralleen kilpailun kautta.
Uuno Klami -sävellyskilpailujen osallistujamäärät ovat olleet huomattavan suuria:
I Kansainväliseen Uuno Klami -sävellyskilpailuun osallistui 117 sävellystä 23 maasta, toiseen 186 teosta 27 maasta, kolmannen kilpailun osallistujamäärä kohosi 265:een, teoksia lähetettiin tuolloin 37 maasta. Neljännessä kilpailussa tehtiin osallistujaennätys vuosina 2018-2019: sävellyskilpailukansliaan saapui 283 sävellystä 38 maasta. Tämä on osoittanut selvästi sen, että ammattimaiselle sävellyskilpailulle on suuri tarve kansainvälistä sävellystyötä tekevän joukon keskuudessa. Kilpailua järjestää Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun kannatusyhdistys ry, jonka jäseniä ovat Kymi Sinfoniettan ohella Kotkan ja Kouvolan kaupungit.
Lisätietoja ja sääntöesitteitä:
toiminnanjohtaja Reetaliina Marin, puh. 050 324 0058, e-mail: reetaliina.marin@kymisinfonietta.fi.
Kilpailun internetsivusto löytyy osoitteesta: www.klamicompetition.fi